Matkan jälkeistä elämää

Kuten olen aikaisemmin kertonut, niin palasin viimeiseltä etelän matkaltani tammikuun puolen välin paikkeilla.
Kävellessäni siellä ajattelin monta kertaa, että olenkohan täällä nyt viimeistä kertaa, mäkiset kadut ja monet portaat ottivat voimille.
Minulla oli vähän yskää sinne mennessä, joka lisääntyi ja paheni kaiken aikaa, en ollut kuitenkan flunsassa. Yskä jatkui ja paheni kotona ja lopulta oli mentävä lääkäriin. Jotkut teistä jo tietävätkin, että jouduin kaikenlaisiin kokeisiin mm. keuhkot ja sydän tutkittiin.

Siitähän se "rumba" sitten alkoikin. Keuhkot olivat sillä kertaa puhtaat, mutta sydämestä löytyi rytmihäiriöt ja eteiskammio värinää ja sydänfilmiä ottettaessa se pompotteli oikein kunnolla. Hoidot aloitettiin heti, sain oikein hevoskuurin lääkkeitä yskään ja sydäntäkin lääkittiin.
Kaikki tämä oli melkoinen shokki minulle, minulle joka olin ollut aina terve eikä mitään vakituisia lääkkeitä ollut.

Nyt alkoi joka viikkoinen labrassa juokseminen ja verikokeitten ottaminen. Kunto meni huonoksi, väsytti aina vaan. Sen verran sinnittelin, että kävin vielä tanssiharrastuksissani vaikka koville ottikin.
En jaksanut kävellä kuin lyhyitä matkoja ja sittenkin piti levätä monta kertaa, henkeä ahdisti  aina vain enemmän ja enemmän.
Viikko sitten sunnuntaina olin kolmen tunnin tanssikurssilla, se meni hyvin vaikka vähän henkeä ahdisti.
Maanantaina menin taas labraan ja sitten terveyskeskukseen kysymään mistä mahtoi hengen ahdistus johtua.

Pääsin aika pian hoitajan juttusille ja kun kerroin vaivani, niin minut vietiin saman tien sydänfilmiin, lääkäri tuli välittömästi, tutki kuvat ja sanoi hoitajalle TILAA KIIREELLINEN KULJETUS PEIJAKSEN SAIRAALAAN!!!! Ja niin sitä sitten mentiin "tukka putkella" sairaalaan. Jestas sentään, eihän minun pitänyt sairaalaan mennä, vaan kerhoon , kauppaan ja sitten kotiin ja jatkaa elämää entiseen malliin rytmihäiriöistä sen enempää välittämättä.......olihan minulle lääkkeet annetteu.

Niin vietin kuluneen viikon Peijaksen hyvässä hoidossa......diaknoosi oli sydämen vajaa toiminta.

Tähän voi vain laulun sanoin todeta "niin pieni ihmissydän on".......

Erikoinen tapaus

Muutamia vuosia sitten eräänä sunnuntaina soi puhelin. Miesääni esitteli itsenä, kertoi nimensä ja kysyi onko nimi tuttu.....ei ollut. Hän kertoi siivonneensa laatikoita ja löytänyt puhelin numeroni ja päätti soittaa.
Kysyin, että olimmeko kentie tavanneet jossain, käykö hän esim. tanssimassa. Mies kertoi, että hän ei tanssi, mutta ei liioin kertonut missä olsi minut kenties nähnyt tai mistä oli saanut numeroni. Sen kuitenkin tiesin, että en ollut itse numeroa antanut. Minulla ei ole tapana jaella puh.numeroitani ympäriinsä.

Mies oli fuksun oloinen ja juttelimme niitä näitä, mutta siinä sivussa kyseli minulta kaikenlaisia asioita, vähitellen kävi ilmi, että hän tiesi minusta ja elämän tilanteestani aika paljon, vaikka en ollut kertonut itsestäni oikein mittän. Hän kertoi myöskin itsestään, elämästään, työstään ja harrastuksistaan. Hän tiesi missä asuin vaikka en ollut sitä  kertonut, hän asui muutaman kilometrin päässä kodistani.

Kun puhelu eteni, niin aloin miettiä kuka ystävistäni olisi ollut asialla, kertonut minusta ja antanut puh.numeroni.......kukaan ei tunnustanut, enkä tänäkään päivänä sitä tiedä.
Puhuimme tunnin verran ja seuraavana päivänä taas tunnin. Muutamien soittojen jälkeen hän ehdotti tapaamista. Olin sen verran utelias, että suostuin tapaamiseen, mutta päivällä. Kyselin treffi paikkaa jolloin hän sanoi, että tavataan sinun auton luona, sinullahan on Honda. Auton luona, mistä hän tiesi parkkipaikkani!!! Parkkipaikkani ei ole talon pihassa missä asun , vaan kauenpana ja sitä on vaikea löytää, jos ei sitä tiedä, näkyvällä paikalla kumminkin.

Vähän levottomana menin treffeille ja olin varautunut lähtemään karkuun, enhän tiennyt minkälainen mies odottaisi autoni vieressä, se, että hän tiesi parkkipaikkani alkoi minua vähän hirvittää.
Autoni vieressä seisoi tumma komea mies joka vaikutti ihan normaalilta tavallisesta mieheltä.
Teimme pienen kävelylenkin ja juttelimme, yritin edelleenkin saada selvää mistä oli saanut numeroni, mutta ei suostunut kertomaan.

Tapasimme muutaman kerran, mutta ei siitä mitään suurta romanssia tullut. Olemme kuitenkin ystäviä edelleenkin ja soittelemme joskus.